Toimintakertomus 2018–2019
1.9.2018 – 31.8.2019
Toimintavuoden tähtiteemana* on ollut teosten Hetki ja ikuisuus – kirjoituksia V.A. Koskenniemestä sekä Laulava hiljaisuus julkaisemiskuntoon saattaminen.
Hallinto
Johtokunta / hallitus kokoontui neljä kertaa: sekä tilinpäätöskokous että uuden hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin lokakuussa 2018, yksi kokous maaliskuussa 2019 ja yksi toukokuussa 2019.
Talous
DanskeBankin kanssa tehty konsultatiivinen varainhoitosopimus on osoittautunut hyväksi järjestelyksi; varat on sijoitettu suomalaisiin suoraan omistettuihin pörssiosakkeisiin. Artikkelikokoelman julkaisemiseksi saatiin WSOY:n kirjallisuussäätiöltä 5 000 euron hankeapuraha.
Toiminta
Vuosikokous pidettiin 23.10.2018 Päivälehden museossa Helsingissä. Vuosikokouksen jälkeen tutustuttiin Skandaalista skandaaliin. Julkisen Sanan neuvosto 50 vuotta –näyttelyyn.
* Heti vuosikokouksen jälkeen jatkettiin jo aikaisemmin aloitettua aktiivista keskustelua sekä Heikki Länsisalo (postuumisti) –esseekokoelman että Markku Toivosen runon metriikkaa koskevien teosten käsikirjoituksista, tarvittavista toimenpiteistä ja julkaisemisaikataulusta. Artikkeleiden kokoaminen oli aloitettu jo keväällä 2018.
Teoksen Hetki ja ikuisuus – kirjoituksia V.A. Koskenniemestä toimittajiksi lupautuivat hallituksen jäsen H.K. Riikonen ja puheenjohtaja Jukka Parkkinen. Artikkeleita saatiin kaikkiaan 15 kirjoittajalta. Kustannussopimus tehtiin turkulaisen kulttuurikustantamo Oy Sigillum Ab:n kanssa.
Markku Toivosen Laulava hiljaisuus -teoksen käsikirjoituksen kommentoijana on toiminut hallituksen jäsen Osmo Pekonen, joskin kirjoittaja itse on hoitanut teoksen taiton ja painatuksen.
Koko toimintavuoden suuri urakka – noiden kahden teoksen toteuttaminen – päättyy julkistamistilaisuuteen uuden toimintakauden alussa Turun kirjamessuilla 6.10.2019.
Aikaisemmat toimintakertomukset
